Mooses antoi lain. Kukaan ei kyennyt lakia noudattamaan, mutta laki oli hyvä. Ihminen ei vain siihen kykene, koska ihminen ei kykene olemaan tekemättä syntiä. Siksi Jeesus toi mukanaan armon, ja tuossa armossa on kaikki vanhurskaus.

On selvää, että ihminen ei voi päihittää kuolemaa. Jos te ette voi päihittää kuolemaa, te ette voi päihittää syntiä. Jos te ette voi päihittää syntiä, te ette voi päihittää kuolemaa. Minä en voi päihittää syntiä ja kuolen. Sinä et voi päihittää syntiä ja kuolet.

Synti ja kuolema ovat sama asia. Välttämätön jokaiselle ihmiselle. Mitä tapahtuu jos te nyt yritätte olla tekemättä syntiä, mikä on kyllä sinällään oikein ja hyvin? Te kestätte, mutta vain hetken aikaa tai te luulette kestävänne pitkänkin aikaa, mutta olette ulkokullattuja. Mielessänne pyörii jo kaikenlaista, himon pyörrytys vie pian järkenne. Synnistänne todistaa se että te kuolette.

Todetaanhan tämä raamatussakin, että synti toi mukanaan kuoleman, esimerkiksi kirjeessä roomalaisille. Väärinkäsitys syntyy usein siitä, että ei pohdita kuoleman ja synnin välistä eroa, koska jos havaittaisiin että ne ovat sama asia olemukseltaan, niin ymmärrettäisiin asiakin. Sen sijaan tämä käsitetään väärin siten, että synti on jotain jota joku paha vain tekee. Ei. Synti, kuten kuolemakin, on vastakohta elämälle ja Jumalalle.

Ja tietenkään me emme voi sanoa että synti ja kuolema olisi hyvä, mutta me emme sitä voi ruumissamme voittaa. Lihamme vanhenee ja kuolee, sinä päädyt hautaan.

Jumala on siis oikeassa, lain käskyt ovat kaikki hyviä ja Jeesus ei antanut yhtäkään väärää oppia. Me voimme sanoa siis näin: minä olen syntinen, mutta Jumala on oikeassa ja armollinen.

Eihän laistakaan tee huonoa se, että se ei ole ihmisen rajallisuuteen taipunut, vaan vaikka kukaan ei sitä pysty noudattamaan, kuvaa se silti kaikkea oikeaa, hyvää ja Jumalan tahtoa.

Entä sitten kun me syytämme muita synneistään? Se on aivan naurettavaa, koska emmekö mekin kuole, eli tee syntiä? Se on tietämättömyyttä, kuten Jeesus opettaa, että miten voit osoittaa tikun toisen silmässä, kun omassa silmässäsi on hirsi.

Minä olen tässä uskon tiellä pohdiskellut kaikenlaista, horjunut sinne, tänne ja tuonne, mutta kaiken tämän matkan jälkeen minä uskon että luterilainen oppi on hyvä ja oikea. Sen puolesta sopii taistella ja pitääkin taistella.

Kun te teette syntiä, jota te teette, koska kaikki kuolevat, niin älkää luopuko Jeesuksesta vaan rukoilkaa mielessänne. Lukekaa mitä hän on sanonut, katsokaa että sana on kantanut tänne asti, se on muokannut ja muokkaa maailmaa, siinä on armoa ja hyvyyttä. Te saatte olla huoletta, sillä Jumala varjelee askelianne. Ei hän anna teidän joutua hukkaan.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Aloitan rukouksella: Herra, anna minun korjata kaikki, että saan rauhan. Anna minun antaa anteeksi jokainen velka.

–

Tämän kirjoitin aikaisemmin tänään. Nämä ovat pohdintojani, en silti väitä että voin olla varma mistään.

Tämän kirjoituksen otsikko on: Minä olin kuin syntinen maailma

Vapauta itsesi ja vapautat maailman. Taistele syntisyyttäsi vastaan ja taistelet myös maailman syntiä vastaan. Kuinka itsellesi mittaat, niin mittaat myös muille.

Sitten me ymmärrämme minkälainen taisto se onkaan. Sillä jos voitat omat syntisi, voitat koko maailman synnin!

Kuinka paljon hairahduksia sinä teetkään? Pelasta maailma jos pystyt. Tule täydelliseksi, ilman yhtäkään puutetta. Mutta kuinka voisit:

Sinä olet maailma ja sen pahat teot!

Eikö raamatussakin sanota että yhden ihmisen synnin vuoksi synti tuli maailmaan ja vaikuttaa sinussakin? Vain yksi ihminen tuomitsi maailman kuoleman valtaan ja se on juuri niin, koska siihen ei tarvita kuin yksi ainoa.

Jeesus tuli tuomitsemaan maailman synnin, mutta suurempi kuin sen synti, on sen armo. Tuohon armoon kääntymällä me voimme tehdä tekoja, jotka koituvat kaikkien hyväksi.

Miten minä löysin Jeesuksen? Käymällä läpi tulen! Eli löysin turvan sieltä missä se on.

Hylkäkää evankeliumi, purkakaa kirkot ja katsokaa mitä tapahtuu. Pelastaja tulee, totuudessa määrätty Israelin Herra.

Minä olin kuin syntinen maailma, vähät välitin Jumalasta.

En minä ole sen kummempi kuin kukaan muukaan syntinen. En minä osaa hillitä itseäni määräänsä enempää, tai olla vihoittumatta. Teen väärinkäsityksiä kuten kuka tahansa ja synti kuiskii sydämessäni. Vain vaivoin kykenen noudattamaan käskyjä. 

Se ketä minä en hyväksy, Jeesus hyväksyy.

Se mitä en itse kestä, Jeesus sen kestää.

Tässä jo mitä itsestäni myönnän, että koen kaikkea sitä samaa mitä muutkin, ja monilta osin suoriudun huonommin kuin monet muut, korostan sen kunniaa joka ei erottele ketään, jonka usko on suurempi kuin kenenkään ja joka hallitsee kaikkea.

Joku luulee, että minä saarnaan hänelle. Miten voin saarnata sellaiselle jota parempi en ole piiruakaan, enkä voi koskaan olla? Minä puhun kuin veljelleni, kaltaiselleni, toiselle syntiselle että pelastus on olemassa ja se pelastus on Jumalan sana. Siinä se!

Jeesuksen armo on vanhurskaus.

Jeesus sanoi lehtimajanjuhlassa: miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen?

Tuossa hän ei puhu yksittäisestä ihmisestä, vaan Ihmisestä. 

Sanoihan Jeesus näinkin: minä olen maailman valkeus.

Miten löytäisin Jumalan te kysytte? Hän on kokoajan! Kuunnelkaa nyt minua, koska nimenomaan olen tätä Jumalalta pyytänyt, että saan tämän kertoa.

Ei Jumala ole sellainen että se selitetään tai että sinun tulisi miettiä ”Onkohan tämä Jumala?”, eikä messiaan tuleminen ole sellainen, että sinun tulee arvuutella mitä tapahtuu, ikään kuin siinä olisi jotain epäselvää. Eihän hän edusta ihmisen köyhiä järjen hedelmiä, vaan tätä:

Minä olen se mikä olen.

Jos kysytään ”Millainen on Jeesus?”, siihen voi vastata Jeesuksen sanoin ”Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.

Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.”

Herra olkoon kaikkien kanssa, aamen.

Kumpi on tärkeämpää: se mitä teette julkisesti, vai se mitä teette? Toisaalta, Jeesus opetti että se minkä teette salassa, huutakaa julki katolta. Älkää suinkaan pelätkö ja ajattele tätä kuin ihmiset, sillä eikö ole kirjoitettu että hänen armonsa on suuri.

Entä mitä Pilatus teki? Hän luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi joukon paineesta. Tämä ajatus ei ole omani, vaan eräästä kirjasta. Jos hän julisti tuomion Jeesukselle julki, mitä hän teki salassa? Kysyihän Pilatus näin: mitä on totuus?

Jeesus opetti näinkin: kun teette sisäpuolen ulkopuoleksi, ulkopuolen sisäpuoleksi, löydätte taivasten valtakunnan.

Ja ehkäpä näin, jos vaasi on ulkoa puhdas, mutta sisältä törkyinen, se on törkyinen. Jos vaasi on ulkoa törkyinen, mutta sisältä puhdas, se on silloinkin törkyinen. Vaasi on puhdistettava ulkoa ja sisältä, että sitä voi sanoa puhtaaksi, koska nämä molemmat puolet sillä on.

Rukoilkaa Herraa salassa. 

Ja rukoilkaa henkilahjoja, koska etsivä löytää ja sille joka kolkuttaa, avataan. Raamatussahan apostoli Paavali antaa tästäkin hyvän selonteon.

Siirakin kirjasta. Voi kumpa oppisin laupeutta enemmän. Olen niin kova yliajattelemaan, ns. ”pääni sauhuaa” kokoajan, mutta se on sellainen ominaisuus. Toivottavasti se olisi vain minun taakka, eikä liikaa rasittaisi muita ihmisiä.

Siinä ohjeet. Tule pian Herra!

Aloitan tämän arvoistuksella, jonka esitin myös vaimolleni Sofialle.

Se mikä on, voi sanoa ei

Se mitä ei ole, ei voi sanoa on

—

Voisiko totuus olla mitään muuta kuin se mitä on jo kirjoitettu, tai kirjoitetaan? Tämä on jälleen yksinkertaisuus, mutta että voisiko totuus olla muualla kuin se on? Sehän ei olisi silloin totuus. Entä luettaisiinko Jeesus Kristusta koskaan totuudesta erilliseksi?

—

Kukaan ei voi ylpeillä itsellään, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Edes Jumalan tuntemisesta ei voi ottaa kunniaa, koska ei ihminen itse ole armon totuutta taivaasta ottanut.

—

Tunnen niin vahvaa rakkautta monia ihmisiä kohtaan. Olen nähnyt jopa vanhoista vihamiehistäni unta, ja olen tyytyväinen että olen heidätkin saanut tuntea. Vielä on tietysti elämää paljon jäljellä, mutta parempaa kohti mennään. Mielessä pyörivät vanhat ystävät, kaikki yhdessä koettu. Miten hienon elämän olenkaan saanut elää, kaikesta huolimatta! En haluaisi minkäänlaista muuta elämää.

Jumala tuli ihmiseksi maan päälle siitä syystä, että ihminen voisi tuntea todellisen, eli hänet itsensä. Jeesushan julisti syntien anteeksiantoa ja jos Jumalan sana ei ole luotettava, kenen sitten. Näin siis ihminen – jokainen joka uskoo Jumalan sanan, joka on tosi ja totuus, ehdottoman luotettava ja luotettavin – tietää että on pelastettu, voi korottaa päänsä ja päästä taivasten valtakuntaan.

Edit: Meinasin julkaista tämän tekstiosuuden jo 22.7., mutta pysyn alkuperäisessä aikataulussani ja julkaisen tämän 1.8. Onhan varmasti hyvä pitää kiinni siitä mitä on pitkän harkinnan tuloksena päättänyt.

—

Jos me kosketamme kättämme ja sanomme: ”Tämä tässä on totuus”, me puhumme totta, mutta jos tarkoitamme että liha on totuus, me valehtelemme. Henki pyhittää lihan, mutta liha ei henkeä. Jos me emme tuntisi hengessä Todellista, ei lihammekaan olisi todellinen, mutta koska kaikki on todellisesta – ainoasta todellisesta Jeesus Kristuksesta, joka jumalallisuudellaan pyhittää kaikki ja valuttaa toden hengen kaikkien muiden päälle – lähtöisin, on myös lihamme todellista. Eihän mikään voi saada alkuaan ei-todellisesta. Näin riittää yksi ainoa siihen, että kaikki muutkin saavat pelastuksen.

—

Ei ies ole ikuinen! On aika armottomuuden, sitten anteeksiannon. Monet kivimuurit on rakennettu raskaalla hinnalla ja kuitenkaan ne eivät voi olla ikuisia. Silloin kun aika on armottomin, hyvä jos anteeksiantoa kykenee edes ajattelemaan, mutta aika ei voi olla ikuisesti armoton. Ei yössä ole kaikki pimeys, eikä aamussa kaikki valkeus. Aamullahan voi toinen riistää toisen hengen ja keskiyöllä toinen pelastaa toisen. Eikö murheiselle murhe ole pimeys ja lohdutus valo? Entä sitten se että sekä väärintekijä, että se jolle on tehty väärin, ovat molemmat saman pimeyden alaisia. Toinen joutuu kantamaan tekoaan ja toinen sitä että on kärsinyt toisen käsissä. Anteeksianto vapauttaa molemmat. Voisi kuvitella että pelastaja ja pelastettu ovat autuita, mutta jos toinen ei ole, onko toinenkaan? Kalliolle rakennettu talo on se joka kestää suuren myrskyn silmässä, silloinkin kun usko on loppumaisillaan, koska pohja on hyvä ja perusteellinen. Ei kukaan omin toimin myrskyä karkoita, vaan kun myrsky lyö ja lyö, lopulta väistyy, arvioidaan tilanne. Myrsky siis aivan takuulla väistyy ja sinä olet ihmettelevä Jumalan suuruutta!

—

Sanon nyt. Jumala ja totuus ovat sama asia. Jos kiellämme totuuden, kiellämme Jumalan. Jos kiellämme Jumalan, luvassa on pimeys. Ennennäkemätön pimeys. Ihmiset ovat uppiniskaisia, olinhan minäkin.

—

Kun himoitsemme jotain ja se satuttaa toista, emmekö me silloin uhraa hyvyyden, täyttääksemme himomme? Hyvyyden tie voi olla raskas ja siinä on ahdistuksia, mutta se ei ole sitä pelkästään.

Jeesus opetti, että me ihmiset olemme seuranneet himojanne, mutta hän Jumalan poikana, lihaksi tulleena totuutena, on antanut ihmisille luvan ja vapauden kulkea hyvää tietä. Jos hän ei olisi antanut, ja luvannut, kadotus olisi tapahtunut iäksi. Sen sijaan Jeesus on kadottanut syntimme, unohtanut ne iäksi. Hän joka on valaissut kaiken ja josta kaikki on lähtöisin!

Tällaisia olen pohdiskellut.

Näin tapahtui: Jumala on totuus, totuus on yhtä kuin hyvä ja tämä hyvyys, totuus ja Jumala itse tuli lihaksi, Jeesus Kristukseksi maan päälle. Se oli se mitä ihmiset odottivat, olivat rukoilleet ja yhä edelleen sisimässään vaikeroiden toivovat, vaikka juuri niin on tapahtunut.

Jumala tuli asumaan keskellemme, mutta yhä edelleen, eivätkä silloinkaan, ihmiset sitä uskoneet. Se oli liian uskomatonta, tällaista ilmaisua käyttääkseni. Jeesuksen kertoman tarinan mukaisesti: ”Aabraham sanoi ’Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.” Luukas 16:31

Näin ihminen julistaa itselleen tuomion. Eihän armo tule ihmisestä itsestään, vaan armo annetaan. Löydättekö hyvän itsestänne ja jos löydätte, missä se sijaitsee? Se on armoa ja anteeksiantoa, joka ei voi kieltää omaa olemustaan. Ei ihmisessä ole mitään hyvää, vaan kaikki hyvä on tuossa armossa ja totuudessa, joka uskon kautta tulee eläväksi, mutta joka on siitäkin huolimatta todellisuus, vaikka joku ei uskoisi. Elämä on siis hyvässä.

Julistaminen on raskasta. Se on raskasta siitä syystä, että ihminen itse sen tekee. Hän joutuu mielensä silmällä kokoajan katsomaan, että hänhän itse on nuo asiat kirjoittanut ja kysymään itseltään: minäkö muka tuntisin Jumalan? Tuollaisiako olen tarinoinut? Nuohan ovat minun sanojani.

Se joka julistaa, joutuu kamppailemaan Saatanan kanssa. Mutta kerta kerran jälkeen, aina yhä uudelleen ja uudelleen, on usko, totuus, elämä, kauneus ja rakkaus karkottanut pimeyden. Armo on laskeutunut päälle ja laskeutuu jatkossakin, jos Luoja suo! Miten Jumala voisi hylätä sen joka häneen luottaa ja turvautuu, joka häntä huutaa lähes jatkuvasti avuksi, jonka armoa hän etsii!

Eihän mikään voisi olla olemassa ilman henkeä, ei vaikka hengettömyyden raskastakin raskaampi varjo painaisi miljoona kiloa sen päällä ja kuitenkin se sitä kannattelee.

Usko itsessään on totuutta puhtaimmillaan ja Jeesus oli ja on, todellisuus.

Armosta ihminen elää!

Armosta ihminen elää!

Armosta ihminen elää!

Aamen.